64807.jpg

½ l maitoa
2 pussia kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 muna
n 14 dl vehnäjauhoja
100 g voita sulatettuna

Väliin:
50 g voita sulatettuna
½-1 dl sokeria
1-2 rkl kanelia

Voiteluun ja päälle:
muna
raesokeria

Lämmitä maito kattilassa noin 42 asteiseksi (elikkäs hieman kättä lämpimämmäksi). Sekoita joukkoon suola, sokeri, kardemumma ja muna käyttäen vispilää. Lisää joukkoon myös jauhoja ja jauhoihin sekoitetut kuivahiivat. Käytä vispilää kunnes  taikina alkaa kiinteytymään ja vaihda sitten kädellä vaivaamiseen. Kun olet lisännyt lähes kaikki jauhot lisää joukkoon sulatettu rasva ja loput jauhot. Laita taikina kohoamaan lämpimään vedottomaan paikkaan.
Kohoamisen jälkeen kaada taikina pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois. Jaa taikina kahteen osaan ja kulitse puolikkaat noin 50*50 cm kokoisiksi paloiksi. Levitä taikinan päälle sulatettua voita, sokeria ja kanelia. Pyöritä rullalle ja jätä liitoskohta rullan alle. Leikkaa rullasta noin 3-5 cm halkaisijaltaan olevia viipaleita / \ / \ tuollain vastakkain. Paina palan keskeltä pitkittäin peukalolla. Nosta pullat leivinpaperin päälle ja peitä liinalla. Odota, että pullat kohoavat noin kaksinkertaisiksi.
Voitele pullat munalla, jonka rakenne on rikottu. Ripottele päälle sokeria. Paista pullat 225 asteisessa uunissa, keskitasolla, noin kymmenen minuutin ajan kauniin värisiksi.