183153.jpg

2 kg merisuolaa
5 rkl fenkolinsiemeniä
2 munaa
2 sitruunaa
1 rkl pippureita
1 lasillinen vettä
1 nippu timjamia
oliiviöljyä
1 kokonainen broileri
1 nippu persiljaa
8 valkosipulinkynttä

Hienonna timjami morttelissa ja lisää muutama loraus oliiviöljyä. Hiero seos kanan pintaan ja sisälle. Laita silputtu persilja kuorineen litistetyt valkosipulinkynnet ja sitruunoiden kuoret (tai edes osa niistä) kanan sisälle siten, että saat tukittua koko kanan. Tarkoituksena on, että täyte estää suolan valumisen kanan sisälle.
Sekoita kulhossa suola, fenkolinsiemenet, vatkatut munat, sitruunoiden mehut (säilytä kuoret) ja pippurit. Kaada kolmas osa suolaseoksesta uunipellille levitettyjen folioiden päälle. Nosta kana suolan päälle ja taputtele loput suolasta kanan pintaan. Varo rikkomasta kanan nahkaa, koska silloin kanasta tulee liian suolaista. Peitä suolakuori foliolla ja paista kanaa 200 asteisessa uunissa 1½-2 h. Anna kanan levähtää kuoressaan vielä vartin ajan ennen tarjoilua.
Tarjoile kana kahden salaatin kanssa. Meillä kana syötiin fetasalaatin (johon lisäsin oman maan tuoretta pientä purjoa renkaina) ja pecorinasalaatin kanssa. Lisäksi teimme kanalle lisäkkeeksi uunipunajuuria. Valmistuvat kätevästi kanan kanssa samaan aikaan uunissa.